Mitä voin synnyttää tyhjästä,
miten mittaan massan olemattoman?
Voinko elää vain makaamalla paikallani,
odottaen seinien kaatumista?
Tanssisinko yksin huoneessani,
vai odottaisinko sinua?
Uskaltaisinko kurottaa kohti kirkasta valoa,
vai hukuttaisinko itseni rubiininpunaan?
Vuosi vuoden perään sama laulu,
mutta vain eri sävelasteikosta.
ehkä olen kyllästynyt tuntemaan kylmän talven luissani,
sen talven, joka on mieltäni asuttanut jo liian kauan.
__________________________________________________
Tanssahtelin lentokentällä joka oli täynnä kuolleita sieluja,
odotin hetkisen,
jos toisenkin
etten vain hävittäisi itseäni kaipuun kyynelten sekaan.
vääristyneet kasvot niitä vuodattivat, minä vain odotin.
Seurasin tauluja seinillä, etsin nimeäsi lähtevien lentojen seasta.
Näin usean eliniän ajan rakkautta lähtevän lentoon viimeistä kertaa,
näin monen nuoren murheen kaikkoavan koneen mukana,
mutta sinua en löytänyt massan seasta.
odotin terminaali kakkosella paluutasi,
en muista minne lähdit, en edes miksi, mutta silti odotin.
monta kuukautta katselin kiireisten ihmisten vetävän elämäänsä perässään, aina nousten uudelle
lennolle kohti kaukaista rauhaa,
mietin kuinka moni sen löysi ja kuinka moni vain halusi pakoon ikusta kylmyyttä.
Vuoteni vierivät hukkaan, en kokenut kuin pieniä onnen hetkiä, ikuisuus valui pois viimeisten kyynelteni mukana. Odotus on valinta, jonka tein ja kärsin sen seuraukset.
Loppujen lopukse, me kaikki hukumme.
